TRANSCRIPT KULMAKIVET 2. JAKSO: USKONTO

Tää on Kulmakivet ja mä oon Nihkee.
Jori Nummela
Ihmisiin, mä haluisin uskoo ihmisiin, luottaa ihmisiin ni siitä tulee se usko…elämään.
Puhelen Jumalan puille (Larin Paraske)
Kelles mie tussain tuulen
kelles mie halluin haastan?
Tukehuut miu tussain 
tukehuut tuultamatta
halkeaat haastamatta
pallaat pakajamatta.

Jos mie haastan velloilleini
velloin haastaa puolelleese
puolus laatii lapsilleese
lapset kaikelle kylälle:
saavat naiset nakramista
ilmiset ivehtämistä.

Kui Iesus kesän tekisi
maat sulaisi Maariaine:
mänen metsään kesällä
puhetessa putken juuren
lehen kannan kasvaessa
puhelen Jumalan puille
haastan haavan lehtilöille-
sit en kerro kellenkään 
kullenkaan en kuihuttele
saa ei naiset nakramistra
ilmiset ei ivehtimistä
piiat pilkkana pittää

Koivun juuren kostuttelen
kastelen katajan juuret:
kylä luuloo kylpöneeksi
muu pere peseneeksi
kylpönt en kylän vesillä
pest en perreen vesillä
mie vaan kylvin kyyneleillä
kun puhelin Jumalan puille.

Paraske, L. (1982)

Suomen ortodoksisessa kirkossa on käynnistynyt prosessi Pyhä Vanhurskas Parasken kanonisoimiseksi eli julistamiseksi pyhäksi. 
Pyhä Vanhurskas Paraskella ne tarkoittaa runonlaulaja Larin Paraskea (1833–1904). 
Mikäli Larin Paraske kanonisoidaan, kyseessä olisi Suomen ortodoksikirkon ensimmäinen naispyhä. Maallikon ja vieläpä naisen mahdollisuudet päätyä pyhäksi ilman marttyyrikuolemaa, ne ovat aivan häviävän pienet.
Apupappi Adolf Neoviuksen Paraskelta muistiin merkitsemä säemäärä, se on laajin yhdeltä ihmiseltä talletettu kalevalainen runoaineisto: 32 000 säettä, joihin sisältyy 1343 runotekstiä, lisäksi muun muassa kymmeniä itkuvirsiä ja tuhansia sananlaskuja. Tämän vuoksi Paraskea pidetään yhtenä Suomen maineikkaimmista, karjalaisista runonlaulajista. 
Tallennetun perinteen määrän ansiosta Paraskelle on langennut jonkinlaisen edustajan roolin. Koska kansanrunouden luonne on aina ollut yhteisöllinen, Parasken runojen kautta puhuvat ja näkyvät myös muut runonlaulajat – nimettömät, kasvottomat, hiljenneet ja ne jotka ei iljenneet kun Helsingistä tultiin kyseleen. Ja niinpä Paraske edustaa ”niitä tuhansia tuntemattomia äitejä, jotka säilyttivät ja välittivät ortodoksista uskoa Karjalassa vuosisatojen aikana”, todetaan kanonisaatiotyöryhmän raportissa.
Larin Paraske oli inkerikko, eli kuului Inkerin itämerensuomalaiseen, ortodoksiseen väestöön. Uskolla oli tärkeä rooli Parasken elämässä. Se kuului myös hänen runoissaan joissa kristilliset käsitteet yhdistyivät usein loitsumagiaan.
Jori Nummela
On uskoa vaikka isoon sellaseen kiveen tai mikä on sammaloitunut siinä on enemmän niinku se on nähny ja eläny ja kokenu mä voin sitä mennä halaamaan ja tuoksuttelemaan miten hyvältä tuoksuu, siinä on uskoa siinä on elämää.

Parasken lauluissa välittyy konstailematon elämänjano ja tietty tietoisuus omasta taituruudesta. Juuri tämä ristiriita sisäisen elämän rikkauden ja ulkonaisen elämän köyhyyden välillä puhuttelee edelleen, tekee Paraskesta ajankohtaisen. Parasken runot kertovat arkisista asioista, perhesuhteista ja eletystä elämästä ja kommentoivat niitä naisen näkökulmasta. Lisäksi säkeistä ilmenee syvä hengellisyys ja luottamus Jumalaan.
Paraske käveli selkä edellä tulevaan ja lauloi mennessään niin että metsä raikui. Jesus take the wheel. Larin Paraske sai yhdeksän lasta, joista kolme selvisi aikuisikään asti. Tämän vuoksi hän pystyi huolehtimaan myös muiden lapsista ja jopa imettämään heitä. Hän nouti lapset jalkapatikalla Pietarin orpokodeista, saaden jokaisesta huostaanotetusta lapsesta myös rahallista korvausta. 
Paraskea on muisteltu kirkon piirissä erityisesti tämän äidillisen rakkauden vuoksi, mutta hän oli myös raaka duunarimuija, todellinen hustlaaja, lapsesta asti sanailua treenannut ja kisoissa menestynyt huippulahjakas ammattilaulaja, tunnettu parantaja ja ihan vaan itsenäinen nainen.
Onkin kuvaavaa että Parasken patsaan jalustassa Hesperian puistossa lukee tänäkin päivänä "suomalaiselle talonpoikaisnaiselle kansanrunon ja kansatietouden taitajalle ja tallettajalle" eikä esimerkiksi ihan vaan “runonlaulajalle”. Paraske oli köyhä kansantaiteilija, josta haluttiin suomalaisen kulttuurieliitin muusaa. Hän itki kokemuksistaan, mutta eivät Sibelius, Edelfelt ja kumppanit olleet kiinnostuneet hänen tarinastaan vaan kansallisaatteellisesta mytologiasta jonka voisi  hänen harteilleen voitaisiin ripustaa. Paraske puettiin asuun, joka oli kaukana hänen arkivaatteistaan ja laitettiin poseeraamaan kanteleen kanssa jota hän ei osannut soittaa. 
Larin Paraske oli jo elinaikanaan kodin ja isänmaan mannekiini, tuleeko hänestä kanonisoinnin kautta sellainen vielä uskonnollekin? Paraske Nikitina Stepanova katoaa, mutta jälkipolville jää Pyhä Vanhurskas Paraske ja Larin Paraske. Muistutuksena siitä että niin runous kuin uskontokin on arjessa elävää, epävarmaa ja ihmisen omaa. Että taiteen ja uskonnon ympärille rakennetut vallan linnakkeet horjuvat. Varsinkin jos niitä silloin tällöin heiluttaa myös sisältä käsin.

Veera Milja
Uskon vastakohta ei oo epäröinti tai epäilys tai epävarmuus, vaan varmuus.
Mun mielestä se asettaa jotenki niin ihmeellisen kontrastin sille ku miettii mitä uskonto on ja miten paljon uskontoa on tosi usein tuntuu liittyvän sellanen defensiivinen varmuus. Ihan ku ois jotenki vaarallista epäillä sitä omaa uskoa, vaikka se ehkä saattaiski olla sen uskon itsensä ytimessä. Se että mä voin jotenki painii ja epäillä ja kyseenalaistaa ja että mä jotenkin uskallan… uskallan tavallaan astuu siihen tilaan jossa kuitenkaan me ei voida oikeesti tietää yhtään mitään. ja että se usko on siellä, ei siinä että mä oon niin itseoikeutetusti varma siitä mitä mä uskon.
On huominonarvoista että kodin ja isänmaan välissä pesii nimenomaan uskonto, ei usko. Uskonto on rakenne, se on kirkot ja instituutio. Usko taas on henkilökohtainen, sisäinen kokemus. Feministisen tutkimuksen on loogistakin kritisoida ja jopa suhtautua negatiivisesti uskontoon ottaen huomioon kirkkojen väkivaltaiset hallinto - ja hallintarakenteet mm. aborttikysymyksissä. Tämänhän ymmärtää, ei sitä tarvitse paljon lehtikultapintaa raaputtaa niin monen uskonnon rakenteista löytyy naisten tukittuja suita ja revittyjä selkänahkoja. 
Puhutaan valtionkirkosta tai valtakirkosta. Luterilainen kirkko itse suosii termiä “kansankirkko” ja kyllähän se nyt mukavammalta kuulostaa. Kansanmiehen kansankirkko Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Lähes siltä että kansa olisi valinnut juuri tämän kirkon itselleen, ottanut omakseen. Vaikka valtakirkkoon useimmiten synnytään ja kastetaan kysymättä.
Jori Nummela
Joukupukkikin on niinku sekin on jotenki niinku tärkeempi instituutio ku tämä kiesus.
Valtakirkoilla on erityisiä oikeuksia esim. oman isäni syy erota aikanaan kirkosta: verotusoikeus. Varuskunnissa on sotilaspappeja ja vankiloissa vankilapappeja. Iso Jesse valvoo että isänmaa pyörii.
Toisaalta on valtakirkoilla erityisiä velvollisuuksiakin. Kummankin työntekijät rinnastuvat valtion työntekijöihin samoin velvollisuuksin, ja mitä ei suomalainen niin kunnioittaisi kuin hyvää virastoa. Kaikki suomalaisethan uskovat haltijoihin, viranhaltijoihin. 
Tiesittekö että evankelis-luterilaisen kirkon velvollisuus on tarjota hautapaikka kaikille suomalaisille?  Siis myös paikka kaikille eläville vierailla omaistensa luona. Mutta kutsuuko kansankirkko tosiaan tällaiseen vai rajoittuuko velvollisuus tonttimaahan ja parin metrin syvyyteen? Tämäkin etuoikeus voi olla pian hyvinvointivaltion menneitä jäänteitä. Nykyisen hallituksen leikkauspolitiikka osuu myös seurakuntiin. Pian omasta hautaamisesta täytyy maksaa. Mutta onneksi Kristillisdemokraattien Sari Essayihin sanoin saattohoito kuitenkin taataan jokaiselle. Kiitos ja Aamen.  
Heli Laaksonen
Ihmine o kovi ajattelevaine eläin ja sillon tietenki koko ajan aika hankala sen takia. Se tietä sen et se mene selkä erel tulevaisuutte, se näke mitä jää jälkke, mitä on ollu  se ei nää sitä mitä  tulee ja kuitenki sen tarttis järjissäs säilyy, sen tarttis pysty jotenki luottama et kyl tää hyvi mene kyl joku vähä minust pitää huole ja jollen mä itte jollei tää ihan lähipiiri ni ehkä joku suuremp  sit o kuitenki.

Mun omaa feminististä  sielunelämää on jo pitkään ohjannut pyrkimys vapauteen ja vallankumoukseen. Uskonasioissa mä epäilen ja arvon, samalla kaipaan ja janoan. Meditoin ja manailen, jaan horoskooppimeemitilien postauksia ja venailen universumin merkkiä. Tutkija Elina Vuola pointtaa hyvin artikkelissaan “Feministinen uskonnontutkimus” että eletty uskonnollisuus jää näkemättä sellaisessa feministisessä tutkimuksessa jossa vapautuminen tai kumouksellisuus ovat ennalta-asetettuja ja määriteltyjä päämääriä, koska silloin sulkeistetaan uskonnollisen identiteetin mahdollisuudet olla sekä hyvän elämän että muutosten käyttövoimaa( s.177). Perinteisenä esimerkkinä katolinen Neitsyt Maria-myytti ja sen kohottava vaikutus erityisesti köyhissä naisvetoisissa yhteisöissä. Maria on naisten OG voimaantumisvalmentaja ja henkiopas, se jonka puoleen käännytään kun meno käy kovaksi ja sehän siellä käy koko ajan. Uushengellisyyden ja kirkkoonliittymisen lisääntyessä saattaa henkilökohtainen usko ja siitä puhuminen nousta näkyvämpään osaan myös Suomessa kun nuorisolaiset ei näe maallistuvassa kapitalismissa enää tätäkään vähää järkeä.

Jori Nummela
Vuosikymmeniin kirkkon ei oo liittynyt näin paljon porukkaa, ja nuoria miehiä. Mä olin sit ihan että noh, mikäs nyt tää taas on että selitystä sille mutta en minä ainakaan keksinyt. Mut sieltä sanottiin että ne kanssa ne hakee niinku ne on hukassa. Ne ei oo löytänyt IFK:ta. (hekotusta, yskimistä) Ne on löytänyt kirkon siinä sitte.

Maallistuminen, yksilökeskeisyys ja elämän irrallisuus puhumattakaan globaaleista konflikteista ja epävarmuudesta saa nuoret ja erityisesti nuoret miehet etsimään nyt turvaa ja vastauksia kirkosta, valitettavan usein sen konservatiivisemmasta siivestä.

Kolmessa isossa monoteistisessa uskonnossa konservatiiveilla on sama suhtautuminen esim aborttiin ja homoseksuaalisuuteen (s.175). Puhutaan patriarkaalisesta  ekumenismista. Se tarkoittaa että konservatiiviuskovaiset lyöttäytyvät samaan rintamaan perinteisen perhemallin puolustajina. Ja kun tähän lisätään vielä oikeistopuolueiden uskovaisten äänestäjien kosiskelu niin soppahan vain sakenee. 

Heli Laaksonen
Esimerkiks jos mietti vaik mil taval moni uskonto suhtautu rakastamisse. Et mun mielest se on jotenki iha kummallise, hmmm, liian suure painoarvo saanu siit et mitä he sitä rakastamist nii paljo kyttäävä, se kuka keneki kans saa olla. Mitä sil väli o? Mä ymmärä et kytätä sitä et kuka kenenki kimppuu käy, kuka pakotta toissi, siihe voi olla mun mielest uskonnollaki jotai sanottava jos sil yhteisöl o voima ni se voi tehrä meijä elämise tääl paremmaks mut sille ei kyl tehrä et katota et määrätä sitä et näit asiot saa rakasta näit asioit ei saa rakasta.  

Kaikkien progressiivisten ajattelijoiden tulisi kuunnella uskovia naisia, hartaita transihmisiä ja hengellisiä homoja. Sivilisaatioiden sota tapahtuu uskontojen sisällä, ei niiden välillä.  Keskeinen ero oikeistopopulisteilla ja perinteisillä konservatiiveilla on että ellet ole Timo Soini, populistit eivät yleensä korosta oman uskon merkitystä. Huomiota kohdistetaan sitä voimakkaammin muiden uskontojen arvosteluun, arvoristiriitojen ja vastakkainasetteluiden toivossa. Väittäisin, että kirkon helmasynti on vähän sama kuin monella akateemisella feministillä: tiukan kritiikin edessä laidunnetaan omalla moraalisella ylängöllä samanlajisten kanssa suostumatta selittämään itseämme sen enempää ulospäin. Toki tällainen tarjoaa henkisen hengähdystauon, mahdollisuuden meiltä-meille arvolatautumiseen jonka jälkeen jaksaa taas riidellä tai käännyttää. Mutta kieltäytymällä tasavertaisesta dialogista tuntemattoman pelko rehottaa laaksoissa entisestään. Alavilla mailla Halla-ahon vaara.

Jori Nummela
Ihmisiin. Siis ku mä haluisin uskoo ihmisiin, luottaa ihmisiin niin siitä tulee se usko elämään, eikä siihe että tossa on joku mitä mä käyn sitte kumartamassa iltasin ja aamusin.
Outro
Uskokaa tai älkää tämä oli Kulmakivet, hitaita ajatuksia kiireiseen maailmaan. 
Podcastin on käsikirjoittanut ja juontanut Jonna Nihkee Nummela, minä täällä hei.
Äänisuunnittelija: Hilla Väyrynen
Käsikirjoituksen kriittinen lähiluku ja henkinen tuki: väitöskirjatutkija Kaarna Tuomenvirta
Logo: Oliver Eagle-Wilsher
Tämän jakson ääniviestivieraina kuultiin: Runoilija ja puutarhuri Veera Milja , sanamaija Heli Laaksonen, sekä Jori Nummela, mun iskä jonka kanssa kirjoitan runoja ja olen usein eri mieltä.
Nettisivuilla nihkeeakka.fi/kulmakivet löytyy jaksojen käsikirjoitukset, listat tieteellisistä lähteistä sekä medialinkit.
Kulmakivet-podcastin tuotantoa ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahasto sekä Koneen säätiö ja kaikki ne jotka ovat kuunnelleet mun puheita tähän asti ilman mikrofonia. Kiitos, te olette mun kulmakivet.
Nihkee
Mut aatteletsä että sä vaikka sitten… sun henki leijuu metsässä sen jälkeen?
Jori Nummela
En, en, en. Kyllä se leijuminen loppuu siihen kun se viimeinen kylmä pieru tulee. Se leijuminen loppuu kyllä siihen.
Nihkee
(naurua)
Jori Nummela
Että ei se…
Nihkee
Sit on leijat lennätetty. (naurua)
Jori Nummela
Joo, mutta ei siis ei sillä ajatuksella leikkiminen mitään haittaa tee.

LÄHTEET
Käsikirja sukupuoleen, 2015, Vastapaino.
(toim.) Saresma, Rossi, Juvonen
Vuola, Elina: Feministinen uskonnontutkimus

Aamunkoitto:
Hurskas Larin Paraske raatoi elättääkseen omat lapsensa ja kymmeniä orpoja | Aamun Koitto 

Kirkko ja Kaupunki
Tuleeko runonlaulaja Larin Paraskesta Suomen ortodoksien ensimmäinen naispyhä? – ”Hänen runoudessaan kristilliset käsitteet yhdistyivät loitsumagiaan” - Kirkko ja kaupunki

Uskonnonvapaus:
Valtionkirkko - Hakusanat uskonnonvapaudesta